 |
| Tunnelmia palkintoseremoniasta |
Palkittu paperi käsitteli institutionaalista työtä ruokahävikkiin liittyvissä innovaatioissa. Kuten koko Wastebusters-projektissa, myös tässä tutkimuksessa lähestymistapamme oli ratkaisukeskeinen: ruokahävikin syiden tai seurausten sijaan keskityimme ratkaisuihin, jotka vähentäisivät hävikkiä. Tässä yhteydessä instituutio viittaa normeihin, arvoihin, käytäntöihin, sääntöihin, merkityksiin ja symboleihin mekanismeina, jotka kietovat yhteen eri tahoja ruokahävikkiin liittyvässä toimintaympäristössä. Institutionaalinen työ puolestaan tarkoittaa mekanismeja, joilla instituutioita luodaan, häiritään tai pidetään yllä.
Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui tapaustutkimuksista, joita olemme koonneet talteen tapauspankkiin parhaista käytännöistä ruokahävikkiin liittyen. Toisin kuin useissa aiemmissa ruokahävikin vähentämiseen keskittyneissä tutkimuksissa, joissa huomio on suuntaunut voittoa tavoittelemattomiin toimijoihin (kuten kansalaisjärjestöihin ja ruokapankkeihin), valitsemissamme tapauksissa toimijat ovat voittoa tavoittelevia. Näemme heidät kuitenkin osana laajempaa ruokaan liittyvää ekosysteemiä, joissa heidän pitää toimia vuorovaikutuksessa myös muiden toimijoiden kanssa. Kaikki valituista tapauksista pyrkivät ruokahävikin ennaltaehkäisyyn tai uudelleenkäyttöön ihmisten kulutusta varten rikkaissa teollistuneissa maissa, joissa ruokahävikkiä syntyy eniten juuri ruoantuotannon loppupäässä, kuluttajien ja vähittäiskaupan toiminnan seurauksena.
Tutkimuksen tarkoitus oli siis tutkia institutionaalista työtä ruokahävikkiin liittyvissä, voittoa tavoittelevissa innovaatioissa. Miten näiden innovaatioiden kautta häiritään, ylläpidetään tai luodaan uusia ruokahävikkiin liittyviä instituutioita, kuten normeja, arvoja tai merkityksiä? Analyysin tuloksena tunnistimme neljä kategoriaa, joissa tehtiin institutionaalista työtä ruokahävikkiin liittyen.
Ensimmäinen kategoria liittyi ruoan ulkonäköön: siinä haastettiin vallitsevia laatustandardeja ja -sääntöjä esittämällä, että kaikkia raaka-aineita voidaan pitää “kauniina” ja siten (aina) syötävinä riippumatta niiden koosta, muodosta tai ulkonäöstä. Institutionaalinen työ toisin sanottuna horjutti vallitsevia oletuksia ja uskomuksia. Valituista tapauksista esimerkiksi Isossa-Britanniassa toimiva Oddbox ostaa viljelijöiltä ylijäämätuotteita (epämuodostuneita hedelmiä ja vihanneksia) ja myy ne edelleen kuluttajille.
Toinen kategoria liittyi ruoan syötävyyteen, ja sen puitteissa aiheutettiin häiriöitä ennen kaikkea vallitsevalle päiväysmerkintäjärjestelmälle. Tämän kategorian tapauksissa oli vahvana ajatus teknologiasta elämänlaadun parantajana ja ruokahävikkiongelman ratkaisijana. Esimerkiksi Isosta-Britanniasta lähtöisin oleva Mimica Touch tarjoaa “älykkäitä”, gelatiini-pohjaisia nappeja, jotka havaitsevat ruoan tuoreuden ja siten auttavat kuluttajaa arvioimaan ruoan syömäkelpoisuutta.
Kolmannen kategorian innovaatiot perustuivat puolestaan ruoan ylimäärän hyödyntämiseen yltäkylläisissä yhteiskunnissa ja uusien käyttötarkoituksien/kanavien luomiseen ruokahävikille. Suomalainen ResQ Club esimerkiksi luo uusia merkityksiä tarjoamalla ravintoloille keinon tienata ylimääräistä ruokahävikillä sen sijaan että se olisi kuluerä.
Neljäs kategoria - ruoan kanssa eläminen - yhdistää ruokahävikin arkisiin käytäntöihin kotona ja työpaikoilla. Kaikki kategorian tapaukset hyödyntävät dataa ja datanhallintaa helpottaakseen ruokahävikin vähentämistä ja siten horjuttavat oletusta ruokahävikistä väistämättömänä ja näkymättömänä osana kuluttajien ja organisaatioiden jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi suomalainen Lassila & Tikanojan kehittämä Hävikkimestari auttaa ravintoloita ruokahävikin vähentämisessä tuottamalla tietoa ruokahävikin määrästä ja koostumuksesta ja siten edesauttaa uusien, ruokahävikin vähentämiseen tähtäävien käytäntöjen innovoimista ja käyttöönottoa.
Kaikkien tutkimuksessa käsittelemiemme innovaatioiden ytimessä on ruokahävikin kehystäminen uudelleen resurssina. Sen sijaan että se nähtäisiin kulueränä, siitä tulee taloudellinen resurssi, jonka avulla voi tuottaa liikevaihtoa. Samalla se toimii myös symbolisena resurssina yhteiskunnallisen ja ympäristöllisen arvon tuottamiselle. On kuitenkin huomionarvoista, että yritykset, jotka uusiokäyttävät ruokahävikkiä, ovat riippuvaisia sen syntymisestä ja usein tuottavat sitä enemmän liikevaihtoa, mitä enemmän hävikkiä tuotetaan. Tuloksiemme perusteella esitämmekin, että parhaat ja kestävimmät tilaisuudet tulevaisuuden innovaatioille löytyvät ruokahävikin estämisestä muokkaamalla olemassa olevia instituutioita.
Konferenssi pidettiin varsinaiselta yliopistokampukselta jonkin matkan päässä sijaitsevassa Devonshire Hallissa. Tämä viktoriaanisen ajan historiaa huokuva rakennuskompleksi toimii yliopiston lukukausien aikana yhtenä Leedsin yliopiston opiskelija-asuntolana.
Toinen konferenssissa esittämämme paperi perustui Noora Sirolan pro gradu -tutkielmaan “Ruokahävikin vähentämisen käytänteet japanilaisten arjessa – mobiilietnografinen tutkimus“. Kyseinen tutkielma löytyy kokonaisuudessaan Tampereen yliopiston julkaisuarkistosta ja Noora on myös kirjoittanut siitä aiemmin blogipostauksen. Konferenssi kokonaisuutena oli oikein antoisa kokemus sekä tarjosi paljon inspiraatiota ja ajateltavaa vastuulliseen liiketoimintaan ja kestävään kehitykseen liittyen. Ensi syksynä CRRC-konferenssi järjestetään Tampereen yliopistossa.
- Outi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti