Wastebusters Finland - Ruokahävikin ja kiertotalouden tutkimusryhmä Tampereen yliopistossa

Näkökulmia ruokahävikkiin nousevan auringon maasta

Tutkin gradussani "Ruokahävikin vähentämisen käytänteet japanilaisten arjessa – mobiilietnografinen tutkimus" japanilaisten kuluttajien ruokahävikkiin liittyvää arkea käytänteiden näkökulmasta. Aiemmin kotitalouksien ruokahävikkiä on tutkittu pääasiassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Japanilaiset eroavat kuitenkin ajattelutavoiltaan ja tottumuksiltaan pitkälti länsimaista, joten henkilökohtaisen mielenkiintoni lisäksi he ovat myös tutkimuksellisesti mielenkiintoinen konteksti. Asuessani Japanissa kiinnitin esimerkiksi huomiota siihen, kuinka japanilaiset ovat taitavia käyttämään ruoista sellaisia osia, joita länsimaissa pidetään tavallisesti käyttökelvottomina. Esimerkiksi luista liotetaan makua keiton liemeen ja myös vihannesten kuoret voidaan paistaa ja syödä. Lisäksi supermarketeissa ei voinut olla huomaamatta, kuinka hedelmistä myydään vain täydellisiä yksilöitä, tosin korkeaan hintaan, ja voi vain kuvitella, mitä se tarkoittanee ruokahävikin kannalta.

Hyödynsin tutkimukseni aineistonkeruussa EthOS-nimistä mobiilisovellusta, ja tutkimusmenetelmässäni, jonka nimesin mobiilietnografiaksi, yhdistyvät päiväkirjamaisuus, liikkuminen usean paikan välillä sekä teknologia. Mobiilisovelluksen avulla annoin yhteensä 13:lle japanilaiselle osallistujalleni ruokahävikkiin liittyviä tehtäviä kuukauden ajan, jonka perusteella he julkaisivat tekstejä ja kuvia puhelimiensa avulla. Tehtävissä pyysin heitä esimerkiksi tutkimaan, löytyykö keittiön kaapeista päiväyksen ylittäneitä elintarvikkeita sekä pohtimaan, mikä rooli esimerkiksi perheellä tai japanilaisella kulttuurilla on heidän ruokahävikkiin liittyvissä tavoissaan.

Osallistujien mobiilinäkymä EthOSissa

Tutkimuksestani kävi ilmi, että osallistuneiden japanilaisten arjessa ei juurikaan syntynyt ruokahävikkiä, sillä heillä oli lukuisia eri tapoja vähentää ja estää sen syntymistä. Ruokahävikin tavat olivat sidoksissa muuhun ruokaan liittyvään arkeen, ja osallistujilla erityisesti suunnittelu ja ruokamäärien ennakointi kulkivat jatkuvasti arjessa mukana. Heillä oli esimerkiksi tapana ostaa ruoka-aineita vain suunnitelman mukaan ja pian käytettävä määrä: eräs osallistuja kertoi tavakseen ostaa ruokia maksimissaan kolme päivää etukäteen. Toinen puolestaan pohti, että ostaa varmaan liikaa, jos viikon ruokaostokset ylittävät 4000 jeniä (n. 30e). Osallistujilla oli tapana sekä käydä kaupassa että laittaa ruokaa usein, jopa päivittäin, ja vain sen verran, kuin todella tarvittiin. Osallistujat eivät juurikaan välittäneet päiväysmerkinnöistä, vaan heillä oli taitoa itse hajun ja maun perusteella arvioida, onko ruoka vielä syötävää.

 

Mion (29v) päivän ruokaostokset: vain valmistettavaan ruokaan tarvittavat ainekset

Aineistostani nousi esiin myös mielenkiintoisia viittauksia japanilaiseen kulttuuriin. Osallistujilla oli tapana esimerkiksi pakastaa riisiä ja jopa keittää sitä suoraan annoksiksi pakkaseen, sillä sitä syödään päivittäin ja sitä tulee siten olla aina saatavilla. Osallistujat näkivät ruokahävikin kannalta tärkeinä myös Japanissa myytävät pienet pakkauskoot, sillä ne on helppo käyttää kerralla kokonaan, eikä siten jää turhia purkinpohjia pilaantumaan.                                                                                                                                            

 

       Riisiä Yuin (23v) pakastimessa valmiina annoskokoina

Oli myös mielenkiintoista huomata, kuinka osallistujat olivat luovia tähteiden käyttämisen suhteen ja kuinka japanilainen kulttuuri näkyi (tähteistä) valmistettavissa ruoissa. Siinä missä länsimaissa kenties tehtäisiin salaatti tai kastike ylijääneestä kanasta, kertoi eräs osallistuja paistavansa sen ympärille japanilaisen munakaskastikkeen, oyakodonin, mikä syödään riisin kanssa. Ylimääräisistä ja hieman nahistuneista kasviksista oli sen sijaan tyypillistä tehdä keitto.  

 

  Hinan (54v) valmistama chankonabemodoki-niminen japanilainen keitto/pataruoka

Japanilainen kulttuuri tuli myös esille suhtautumisessa ruokahävikkiin. Moni osallistujista kuvaili suhtautumistaan yksinkertaisesti ilmaisulla mottainai, mikä liittyy vahvasti japanilaiseen ajattelutapaan ja voidaan kääntää sanoilla ”Mitä haaskausta”. Vaikka osallistujat itse pyrkivät panostamaan vähäiseen ruokahävikkiin, olivat he hieman yllättäenkin huolissaan yleisestä japanilaisesta välinpitämättömyydestä ruokaa kohtaan, vaikka perinteisesti Japani nähdään ruokaa arvostavana kulttuurina.

Tutkimukseni toi ilmi, että kulttuurilla voi olla merkittävä rooli siinä, miten ruokahävikkiin suhtaudutaan, millä keinoilla sitä pyritään vähentämään ja mikä toisaalta tuottaa haasteita ruokahävikin kannalta. Tutkimukseni tuloksiin nojaten, jos kotitalouksien ruokahävikkiä halutaan vähentää ja auttaa kuluttajia toimimaan paremmin, on ymmärrettävä myös paikallista kulttuuria ja suhtautumista ruokaan. Tutkimukseni myös osoittaa, kuinka ruokahävikin vähentäminen liittyy kiinteästi muuhun ruokaan liittyvään arkeen aina suunnittelusta kaupassa käymiseen, ruoan valmistukseen, syömiseen ja ylimääräisen ruoan käsittelyyn.

On toki mahdollista, että tutkimusasetelma ja mobiilisovellus saivat osallistujat kiinnittämään enemmän huomiota ruokahävikkiinsä kuin tavallisesti. Eräs osallistuja totesikin, että pyrki keskittymään siihen tavallista enemmän ja ilokseen huomasi, että pystyy toimimaan niin, ettei ruokahävikkiä oikeastaan synny. Toisaalta mobiilisovellus täten myös kannusti osallistujia kehittämään toimintaansa ja toi heille onnistumisen elämyksiä. Ehdotankin tulosten pohjalta, että mobiilisovellus voi olla eräs keino tukea kuluttajia itse aktiivisesti parantamaan ruokahävikkiin liittyvää toimintaansa. Kannustamalla kuluttajia tulemaan aktiivisiksi ruokahävikin vähentäjiksi kuluttajat voivat kokea onnistuvansa ja olevansa vastuullisia, ja samalla myös ympäristö ja ruoantuotanto kiittävät.

- Noora Sirola

Huom. Osallistujien nimet muutettu.