Tutkimusprojektimme artikkeli
on julkaistu Time & Society -lehdessä. Käsittelemme artikkelissa sitä, miten ruokahävikin vähentämisen käytännöt järjestävät ajallisuutta. Taustalla on ajatus siitä, että ajallisuuden järjestäminen tietyllä tavalla vaikuttaa ruokahävikin ontologiaan eli olemassaolon muotoihin. Jos kuluttaja esimerkiksi aikatauluttaa ja suunnittelee ostoksensa tarkkaan, voi olla, ettei ruokahävikkiä pääse syntymään lainkaan. Toisaalta taas esimerkiksi pakastaminen voi tehdä ruokahävikin ontologiasta häilyvää, kuten jos ajatellaan melkein unohdettua ruokaa pakasterasiassa jossain arkkupakastimen pohjalla. Näiden vaihtelevien ontologioiden tutkiminen puolestaan on tärkeää, sillä niiden ymmärtäminen voi auttaa ruokahävikin ehkäisyssä.
Läpi artikkelin lähestymme ruokahävikin vähentämistä inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden välisinä suhteina ja käytäntöinä. Emme toisin sanottuna keskity vain siihen, mitä ihmiset tekevät, vaan kiinnitämme huomiota myös siihen, miten esimerkiksi pakastimet, jääkaapit, raaka-aineet ja ruoan mikrobit ovat toiminnassa mukana. Tästä tulee myös käsite “toimijuuden tanssi” (dance of agency; Pickering 2017), johon otsikossakin viitataan. Toimijuuden tanssi viittaa siihen, että toimijuus jakautuu kaikkien niiden kesken, jotka osallistuvat tiettyyn (ruokaan) liittyvään käytäntöön. Toimijuuden nähdään muotoutuvan tämän tanssin aikana: inhimillisillä tai ei-inhimillisillä ei ole mitään valmiiksi määriteltyä, jähmeää ja pysyvää toimijuutta, vaan se muotoutuu tietyissä käytännöissä, tietyissä (hetkellisissä) moniaineksisissa kokoonpanoissa. Konkreettisesti toimijuuden tanssin voi nähdä ilmenevän esimerkiksi silloin, kun kuluttaja vanhentuneesta päiväyksestä huolimatta käyttää vaikkapa maitoa leivonnassa - kuluttaja käyttää aistikokemuksiaan päätelläkseen, kykeneekö tanssipari vielä jatkamaan tanssia ja tanssin kesto voi pidentyä.
Tunnistimme artikkelissa neljä käytäntöjen kimppua, jotka järjestävät ajallisuutta ruokahävikin vähentämisessä: aikatauluttaminen, hetkellinen pysäyttäminen, venyttäminen ja tahdistaminen. Vastaavasti jokainen niistä tuotti potentiaalisen ruokahävikin eri tavalla. Aikatauluttamisessa ruokahävikki ei todellistunut, kuten esimerkiksi kuluttajien suunnitellessa ruokaostoksia. Hetkellisessä pysäyttämisessä ruokahävikki taas todellistui elvytettynä ruokana - esimerkiksi silloin, kun hävikkiuhanalainen ruoka pakastettiin ja myöhemmin “elvytettiin” sulattamalla käyttöä varten. Venyttäminen sai aikaan torjuttua ruokahävikkiä: kuluttajat saattoivat olla välittämättä päiväysmerkinnöistä ja luovasti soveltaa potentiaalisesta ruokahävikistä syömäkelpoista ruokaa. Tahdistaminen puolestaan tuotti harmonisoitua ruoka(hävikkiä), jolloin kuluttajat ostivat ja käyttivät ruokaa “oikeaan” aikaan (esim. sesonkivihannekset) ja hyödynsivät tähteitä kiireisen arjen apuna.
Artikkelin johtopäätöksenä esitämme, että ruokahävikin vähentämistä tutkittaessa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota ajallisuuteen, hetkellisiin ajan vakauttamisiin ja käytäntöihin, joita ei usein välttämättä edes ajatella. Ruoan pilaantumisprosessit ovat arvaamattomia ja vaikeasti ennustettavia, mutta järjestämällä ajallisuutta eri tavoin on mahdollista puuttua potentiaalisen ruokahävikin muotoutumiseen ja siten vähentää hävikkiä.
Lähteet
Pickering A. 2017. "The ontological turn: Taking different worlds seriously."
Social Analysis 61:2, 134–150.
Kuvat
Pixabaysta.
Artikkelin viittaustiedot: Mattila, M., Mesiranta, N., Närvänen., E., Koskinen, O. & Sutinen, U. (2018). “Dances with potential food waste: Organising temporality in food waste reduction practices”, Time & Society.
https://doi.org/10.1177/0961463X18784123
- Outi
