Esittelyssä Tristram Stuart ja Feedback-järjestö

Tässä juttusarjassa esittelemme kuluttajakansalaisia, joilla on ollut ruokahävikin vähentämisessä keskeinen rooli. Aiemmin juttusarjassa esittelyssä on ollut tanskalainen Selina Juul. Tässä jutussa esittelen Tristram Stuartin, joka voitti vuonna 2011 arvostetun, kansainvälisen Sophie-ympäristöpalkinnon työstään ruokahävikin vähentämisen parissa. 

Lähde: Wikipedia.org

Brittiläinen Tristram Stuart syntyi vuonna 1977 Sussexissa perheeseen, jossa vältettiin turhaa haaskausta. Tarina mm. kertoo, että Tristramin isoäiti nuhteli 10-vuotiasta Tristramia siitä, että hän heitti roskiin teepussin, jota oli käyttänyt vain kerran. Laajemman ruokahävikkiongelman Tristram tiedosti 15-vuotiaana. Hän kasvatti sikoja saadakseen taskurahaa ja keräsi ylijäämäruokaa läheisistä kouluista ja leipomoista sikojen ruoaksi. Tristram huomasi, että ylijäämäruoissa oli toistuvasti tiettyä, aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettua luomuleipää. Kerran hän uskaltautui maistamaan tuota leipää, ja totesi, että se oli jopa parempaa kuin kaupassa myyty leipä. Hän oli siis saanut sioilleen lahjoituksena ruokaa, joka olisi vielä hyvin kelvannut myös ihmisten ruoaksi. Siitä lähtien Tristram onkin pyrkinyt elämään freeganismin periaatteiden mukaisesti.

Tristram alkoi ottaa selvää, miksi ruokaylijäämää syntyy ja miten ruokahävikki liittyy laajemmin modernin ruokajärjestelmän toimintaan. Selvitystensä pohjalta hän julkaisi vuonna 2009 kirjan “Waste: Uncovering the Global Food Scandal”, jossa hän tarkastelee paitsi globaalin ruokakriisin syitä myös ratkaisuja järjestelmän korjaamiseksi.

Vuonna 2009 Tristram järjesti ensimmäistä kertaa myös “Feeding the 5000” -tapahtuman Lontoossa Trafalgarin aukiolla. Näissä tapahtumissa ideana on tuoda ruokahävikkiongelmaa näkyväksi tarjoamalla ruokaa vähintään 5000 ihmiselle sellaisesta ruoasta, joka olisi muutoin joutunut roskiin. Sittemmin vastaavia tapahtumia on järjestetty ympäri maailmaa, mm. Pariisissa, New Yorkissa, Amsterdamissa ja Sydneyssä.

“Feeding the 5000” -tapahtumat ovat olleet myös Tristramin perustaman Feedback-hyväntekeväisyysjärjestön kulmakivi. Vaikka erilaisia kampanjoita on järjestetty jo vuodesta 2009 lähtien, virallisesti Feedback-järjestö perustettiin vuonna 2013. Nykyään Feedback-järjestöllä on useita erilaisia kampanjoita liittyen ruokahävikkiin sekä ruokajärjestelmän kehittämiseen:

• Gleaning Network - auttaa keräämään pelloilta ja viljelyksiltä vihanneksia ja hedelmiä, jotka muutoin päätyisivät roskiin. Vihannekset ja hedelmät annetaan edelleen ruoka-apuna vähävaraisille. Kampanja koordinoi vapaaehtoisten kerääjien, maanviljelijöiden sekä ruoka-apujärjestöjen toimintaa. Kampanjan avulla Iso-Britanniassa on vuosina 2012-2016 kerätty 288 tonnia hedelmiä ja vihanneksia (vastaa noin 3 miljoonaa annosta), työllistäen yli 1500 vapaaehtoista.
  

• The Pig Idea - pyrkii muuttamaan EU-lainsäädäntöä ja poistamaan kiellon ruokajätteen syöttämisestä sioille. Kampanja on mm. julkaissut raportteja, tutkimusta ja asiantuntijalausuntoja siitä, miten ruokajätetttä voitaisiin hyödyntää sikojen ruokinnassa ja millaisia ympäristövaikutuksia sillä olisi. Nykyään maailmassa kasvatetusta viljelyskasveista 36 % käytetään karjan ruokintaan, mutta vain 12 % maailmassa tuotetun ruoan kaloreista tulee eläinperäisistä tuotteista. Esimerkkinä on käytetty Japania, jossa ruokahävikistä jalostetaan valvotuissa olosuhteissa sikojen rehua. Vastaavaan järjestelmään siirtyminen EU-tasolla vähentäisi viljelysmaan tarvetta 20 prosentilla.

• Tutkimukset ja selvitykset - Tristramin kirjan hengessä myös Feedback jatkaa tutkimus- ja selvitystyötä pyrkiessään tuomaan läpinäkyyttä nykyiseen ruokajärjestelmään. He ovat mm. tarkastelleet länsimaisten kauppojen epäreilua kaupankäyntiä kehitysmaiden viljelijöiden kanssa, vaatineet läpinäkyvyyttä ruokahävikkiraportointiin kaupan alalle sekä ajaneet poliittisia muutoksia, jotta ruokahävikki saataisiin puolitettua YK:n tavoitteen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi he ajavat siirtymistä kiertotalouden mallin mukaiseen ruokajärjestelmään nykyisen lineaarisen järjestelmän sijaan.

Feedback-organisaation vaikuttavuusraporttiin vuodelta 2016 voit tutustua täällä.

Tristram on Feeback-järjestön lisäksi osallistunut ruokahävikkitalkoisiin perustamalla vuonna 2016 hävikkileivästä olutta tekevän Toast Ale-yrityksen. Yrityksen kaikki tuotot ohjataan Feedback-organisaatiolle, joten paitsi vähentämällä leivän hävikkiä, ostamalla Toast-olutta kuluttaja voi tukea Feedbackin toimintaa.

Tristramin ajatuksiin voit tutustua myös katsomalla hänen vuoden 2012 TED Talks-sarjan puheensa.

- Nina

Sosiologipäivien matkareportaasi, osa 2

Kuten aiemmin luvattu, tässä kirjoituksessa raportoin lisää Sosiologipäivien Jätteen yhteiskunta -työryhmän esityksistä, joilla on yhtymäkohtia myös ruokahävikin tutkimiseen.

Jarno Valkonen ja Heikki Huilaja Lapin yliopistosta kartoittivat esityksessään yhdyskuntajätteen rytmejä, reittejä ja työtä. Heidän lähtökohtanaan oli tarkastella, miten yhdyskuntajätettä hallitaan ja millaisia yhteiselon muotoja jätteen hallinta synnyttää ja ylläpitää. Tällaiset kysymykset johdattivat heidät tutkimaan jätteen ontologian politiikkaa. Käsite viittaa siihen, että jätteelle ei määritellä etukäteen mitään valmista tai määrättyä olomuotoa, vaan sen ymmärretään muotoutuvan moninaisissa käytännöissä. Valkonen ja Huilaja käyttivät esimerkkinä roskista: se on käytäntö, joka tekee asiat, esineet tai aineet jätteeksi – kun vaikkapa ylikypsä banaani on heitetty biojätteeseen, siitä tulee jätteistä tavalla, jota se ei vielä hedelmäkulhossa ollessaan ollut.

Kotitalouksien jäteastioissa tapahtuu Valkosen ja Huilajan mukaan jätteisyyden syntymisen lisäksi myös jotain muuta. Nykyisessä kiertotalousajattelussa jäteastiassa aine muuttuu myös vastuun ja oikeuksien ulottuvuuksilla. Se ei ole enää jätettä, vaan resurssi, ja sen ympärille kietoutuvat käytännöt myös perustuvat tähän. Tässä yhteydessä Valkonen ja Huilaja kertoivat tutkimastaan kodinkoneiden kierrätykseen erikoistuneesta yrityksestä. Yrityksen toiminta on riippuvaista kotitalouksien hylkäämistä kodinkoneista, joiden virta ei kuitenkaan ole tasaista (keväisin niitä riittää ruuhkaksi asti, loppuvuodesta niitä taas ei juurikaan tuoda kierrätykseen). Toisaalta yrityksen tuottama kodinkoneista kierrätetty muovisilppu on riippuvainen markkinoista – jos muovisilpulle ei enää ole kysyntää, siitä tulee yritykselle ongelmallista jätettä.

Kiertotalouden taustalla onkin Valkosen ja Huilajan mukaan usein monimutkaisia ja sekaviakin keskinäissuhteita. Kiertotalous ei todellisuudessa ole pelkistettävissä kauniiksi ympyräksi, jollaisena se usein representoidaan, eivätkä kaikki sen piirissä välttämättä toimi samalla logiikalla tai jaa samaa ymmärrystä. Valkonen ja Huilaja esittivätkin lopuksi, että jätejärjestelmät muodostavat pikemminkin sekasotkuisia verkostoja, suhteita jotka leviävät moneen eri suuntaan eivätkä taivu selkeän kiertokulun muotoon.  

Käytäntöjen tietynlainen sotkuisuus ja ilmiöiden keskinäisriippuvuus ovat epäilemättä asioita, jotka on hyvä pitää mielessä myös ruokahävikkiä tutkittaessa. Jo ruokahävikin määrittelyn voi nostaa esimerkiksi: ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta siihen, mitä ruokahävikki on. Lasketaanko mukaan esimerkiksi hedelmien kuoret, kahvinporot tai luut? Entä miten suhteuttaa ruokahävikin määritelmä siihen, että yhdelle pari päivää vanha kerma on jo täysin käyttökelvotonta, kun toinen käyttää sen huoletta vaikkapa leipomiseen? Valkosen ja Huilajan esitys saikin pohtimaan tieteelliseen tutkimukseen kuuluvaa eräänlaista tasapainottelua. Ei ole mitenkään helppoa määritellä, missä menevät rajat sen välillä, että tutkimus yhtäältä selkeyttää asioita, järjestelee ja samalla myös väistämättä yksinkertaistaa niitä, mutta ei toisaalta tee tutkituille ilmiöille väkivaltaa redusoimalle niitä liian siisteiksi tai rajatuiksi. Samalla Valkosen ja Huilajan esitys myös muistutti, että vaikka pintapuolisesti tai julkisuudessa kuva saattaa olla toinen, suurimittaiset järjestelmämuutokset – kuten juurikin lineaarisesta kiertotalouteen siirtyminen – eivät ole missään nimessä yksinkertaisia tai helppoja prosesseja. Samaisesta aiheesta puhui myös perjantaina toisen plenaariesityksistä pitänyt Maria Åkerman (ks. lisää esim. täältä: https://sosiologipaivat.fi/puhujat-2/).  

Työryhmän päätti Olli Pyyhtisen esitelmä jätteestä osana arvottamisen käytäntöjä. Pyyhtinen otti lähtökohdakseen Michael Thompsonin jätetutkimuksen klassikoksi nousseen teoksen ”Rubbish theory”, ja hahmotteli täydennystä sen esittämälle jäteluokittelulle, jossa roskien nähdään olevan eräänlaisessa limbossa, välitilassa: niiden arvo on nollassa, mutta ne voidaan löytää ja ne voivat saada uuden arvon. Pyyhtinen esitti, että Thompsonin esittämää jätekäsitystä voidaan täydentää ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkin tulisi huomata asioiden tuonpuoleisen elämän moninaisuus. Jätteet voivat saada kierrätyspisteiden ja polttolaitosten tuonpuoleisessa uuden elämän, eikä niiden arvo määrity joko-tai-asteikolla, vaan suhteellisesti. Toinen Pyyhtisen huomio oli se, että jäte ei automaattisesti ole vain arvon nollapiste, vaan se voi myös olla (potentiaalisesti) arvokasta itsessään. Kolmas jäteulottuvuus, jonka Pyyhtinen toi esiin, oli jätteen aineellisuus ja jätteen kanssa olemisen tapojen ruumiillisuus. Esimerkkinä hän käytti kertakäyttötuotteita: jätteisyyden voidaan nähdä olevan laskostuneena niiden nykyisyyteen, mikä ilmenee niiden elinkaaren jokaisessa vaiheessa tuotannosta käyttöön.

Lopuksi Pyyhtinen esitti, että arvo tulisi nähdä dynaamisena ja tilanteisena asiana. Arvon luominen voi olla sotkuista, sattumanvaraista ja epävarmaa toimintaa. Dyykkausta tutkinut Pyyhtinen käytti sitä esimerkkinä tällaisesta arvon aktiivisesta tuottamisesta ja luomisesta – dyykkaajat tekevät asioista arvokkaita tilanteisesti, eikä arvokkuus ole mitenkään ennalta määrättyä tai varmaa. Tähän liittyvät Pyyhtisen mukaan myös arvottamisen monet eri muodot. Käyttöarvo ja vaihtoarvo eivät kata kaikkia arvottamisen tapoja, vaan arvottamista voi tapahtua myös muun muassa esteettisin ja eettisin perustein.

Myös ruokahävikkiä voisi olla kiintoisaa tarkastella arvon ja arvottamisen viitekehyksessä. Usein kuulee sanottavan, että valtavien ruokahävikkimäärien taustalla on ruoan arvostuksen ja arvon laskeminen. Sen sijaan, että arvo nähtäisiin asiana, jota ruoalla joko on tai ei ole, voisi olla hyödyllisempää hahmottaa Pyyhtisen ajatuksia seuraten ruoan arvo pragmaattisesti, ominaisuutena jota luodaan aktiivisesti. Tällöin olisi kenties mahdollista herkistyä niille heikoille signaaleille, merkeille ruoan arvostuksesta, jotka voivat jäädä huomaamatta, jos keskitytään vain ajatuksiin ruoan arvon laskusta jotenkin kaikenkattavana tai väistämättömänä ilmiönä. Omalla tavallaan tällaisella arvokäsityksellä voi nähdä olevan myös poliittisia ulottuvuuksia: jos arvon luominen ruoalle tapahtuu tilanteisesti, jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ruoan arvokkuuteen.

- Outi